Kamerassa olisi kuvia, mutta eihän ne suostu siirtymään tänne näytille. Pöh.

Tampereella poiketessa voi piipahtaa Verkarantaan vilvoittelemaan.
Siellä on heinäkuun loppuun kaikenmoista mukavaa käsityötä eri puolelta Suomea näytillä Suvi, sauna, salsa -näyttelyssä.
Suosittelen. Löysin sieltä mukavia mökkituliaisia viemisiksi.

Sen sijaan ihmettelen yhtä uutuuskirjaa kovasti, enkä oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella... Käsityön pikkujättiläinen on oikein fiini kovakantinen ja kallis kirja.
Kirjan aihealueet ovat: kirjonta, tilkkutyöt, virkkaus, neulonta, huovutus, kudonta, solmeilu ja punonta. Teos sisältää enimmäkseen valmiita ja ihan kivojakin ohjeita. Monet ohjeet ovat kovin tuttuja eli osa on julkaistu jo aiemmin toisaalla. Perustekniikat näytetään, mutta ei tekniikoita kovin lavealti esitellä. Jokaisen luvun lopussa on ns. Galleria-osuus, jossa on harmillisen niukalti ns. taitelijoiden teoksia. Niistä voisi kerätä inspiraatiota vielä vuosienkin päästä... sitten kun aika on ajanut ohi esim. nyt myynnissä olevista efektilangoista tehdyistä huiveista. Karkeasti voisi sanoa, että neulontaosuuden kokonaisanti vastaa yhden tai parin neulelehden antia. Mummiälestä. Taidan kopioida muutaman ohjeen ja todeta, että tämä kirja on hyvä lainata kirjastosta, enkä haikaile sitä omaksi...


107486.jpg
Edit: kuvituksena kukkia vaan ei neulontaa